Resident Evil -pelisarja määritteli uuden ajan kauhun

Unohda Psyko ja Texasin Moottorisahamurhaaja, mikäli etsit pelottavinta viihdettä. Resident Evil -pelisarja määrittelee uuden tason kauhulle videopeliensä ja nyttemmin uusien elokuviensa kautta.

Capcomin Resident Evil -pelisarja on kauhistuttanut konsolimaailman pelaajia jo kohta kahden (peli)sukupolven ajan. Vuonna 1996 PlayStation-konsolille ilmestynyt ensimmäinen Resident Evil oli peli, joka piti pelaajat hereillä öisin ja vahvisti viihdeteollisuuden zombie-buumia, jota on kestänyt vielä tähän päivään asti.

Pelissä on siis tavoitteena ensisijaisesti selviytyä zombien keskellä, jotka ovat muuntautuneet Umbrella-yrityksen ilmoille vapauttaman T-viruksen myötä. Pelissä ohjattu hahmo ratkoo tehtäviä, taistelee erilaisia mutantteja vastaan ja yrittää selvittää kaupungin tapahtumia. Taustamusiikki ja äänet tuovat peliin aidosti pelottavan tunnelman, eikä asiaan auta esimerkiksi yhtäkkiä ilmestyvät zombiet tai ikkunoista sisään hyppäävät mutantit.

Pelin suosiosta kertoo kymmenen jatko-osaa sekä useat elokuvat, joita tähdittää huippumalli Milla Jovovich. Elokuvat eivät ole toistaiseksi onnistuneet täysin siirtämään pelin tunnelmaa valkokankaalle, mutta toisaalta pelien fanit ovat olleet elokuviin varsin tyytyväisiä, jos 915 miljoonan dollarin tuottoa voidaan pitää tyytyväisyyden mittarina.

Resident Evil -pelisaaga ansaitsee kunniapaikan sekä peli- että viihdemaailmassa, sillä pelit olivat ensimmäisiä videopelejä, joissa zombie-aiheinen kauhu saatiin pakattua yhteen aidosti pelottavaksi pelikokemukseksi. Grafiikoiden parantuessa pelin suosio ei ota laantuakseen, sillä Resident Evil -nimi on kirjoitettu historian sivuille jo useaan otteeseen.